Varakas taloyhtiö

Taloyhtiön papereista selviää sen taloudellinen tilanne ja varallisuus. On positiivista, jos taloyhtiöllä on esimerkiksi liiketiloista vuokratuloja, omistaa huoneiston taikka kiinteistöllä on rakennusoikeutta jäljellä. 

Vuokratuloja voidaan käyttää talon normaaliin kunnossapitoon, jolloin kunkin asukkaan hoitovastike on pienempi.

Talo myös kaipaa tietyin väliajoin isoja remontteja, joihin yhtiö tarvitsee rahoitusta. Omistuksia tai rakennusoikeutta myymällä voitaisiin omalla pääomalla rahoittaa arvokasta remonttia. Tällöin kunkin asukkaan remontista johtuva lainaosuus/rahoitusvastike olisi pienempi ja pankkilainan tarve vähäisempi.

Taloyhtiöllähän voi muutoinkin olla reippaasti katetta tilillä, jolloin hoitovastikkeet saadaan pienemmiksi tai remonttien varalle on olemassa säästöjä. Näin esimerkiksi helsinkiläisessä taloyhtiössä, jolle osakas oli testamentannut omaisuutensa.

Varakas taloyhtiö ei välttämättä aina ole se mielikuvissa oleva "merenrannan arvoyhtiö". Mikä tahansa taloyhtiö voi olla vauras, vaikka niin ei voisi sijainnista ja julkisivusta päätellä. Asuntokaupoilla taloyhtiön papereihin on syytä perehtyä. Ostajana voit olla voittaja.