Draivi tuo töitä

Valmistelin siirtymistä kiinteistönvälitysalalle perehtymällä alan käytäntöihin ja siihen liittyvään lainsäädäntöön sekä suorittamalla etukäteen LKV-tutkinnon vuonna 2017. Lisäksi olen pidemmän aikaa kirjoittanut asuntoaiheisia julkaisuja. Visioita monenlaiseen on ollut, muun muassa yrityksen perustaminen, josta aikanaan kirjoitin fiilisjulkaisun.

Koen, että innostus ja syventyminen alaan lähtee voimakkaasta motivaatiosta; draivista. Samantyyppinen vauhti minulla on ollut ainakin, kun hain aikanaan opiskelemaan oikeustieteelliseen. Samoin kun muutama vuosi sitten vailla autonkorjauskokemusta saatoin vaarini aikanaan uutena ostamansa jenkkiauton toimintakuntoon ja hääautoksemme. (Kiitos Dodgessa apuna olleille osaaville kavereille!)

Varsinaiset kiinteistönvälittäjän työt aloitin huhtikuussa siirryttyäni sivuun juristin tehtävistäni oikeuslaitoksessa. Draivi on nyt näkynyt siinä, että keskimäärin joka viikko olen saanut vähintään yhden kodin myyntiin. Tekemistäni arviokäynneistä noin 3/4 on johtanut myyntitoimeksiantoon.

On ollut mahtava päästä kiinteistönvälitystyön pariin OP Kodissa, jossa palvelut ja tekeminen ovat korkealuokkaisia. Teemme myyntityötä laadusta tinkimättä. Huikeita tyyppejä työkavereina.

Kiinteistönvälityksessä jokainen arviokäynti on kuin työhaastattelu, jossa asiakas vakuutetaan osaamisella, motivaatiolla ja laadukkailla palveluilla. Peruskuvio on sinänsä aika simppeli: hyvä valmistelu ja motivaatio ovat usein tie onnistuneisiin tuloksiin.